Hengähdin kerran sisään ja ulos ja yli kaksi kuukautta livahti ohitse. Tässä välissä ehdin synnyttää, aloittaa palautumisen, tutustua uuteen tulokkaaseen, viettää puolison kanssa kesälomaa ja palata vihdoin takaisin arkeen, joka on täysin muuttunut. Mielessä laukkaa tuhat asiaa, mitään ei ehdi tai pysty tekemään kunnolla ja kaikki tapahtuu sellaisessa sumussa, että loogisesti tuntuu, ettei tästä voi kukaan selvitä hengissä. Silti arkea rakastava löytää toimivia ratkaisuja ja mukavia pieniä hetkiä kaiken tämän helvetillisen kaaoksen keskeltä. En varmasti ole ensimmäinen tuore äiti, joka sanoo tämän kaiken olevan yllättävän kivaa ja helppoa.
Juuri nyt imetän ja pohdin milloin uskaltaisin lähteä lenkille. Juokseminen on ollut säännöllisen epäsäännöllinen osa minua lapsuudestani saakka ja aikuisiälläkin olen parhaimmillani juossut nelisenkymmentä kilometriä viikossa. Kuitenkin raskaana ollessani kärsin jo aikaisessa vaiheessa liitoskivuista ja eritoten si-kivuista, jo lähtien raskausviikolta 11. Toisen kolmanneksen lopulla en pystynyt kunnolla kävelemään. Muutamana päivänä en saanut otettua askeltakaan. Kivut eivät varsinaisesti kadonneet myöhemminkään, mutta muuttivat muotoaan siten, että viimeisellä kolmanneksella pystyin kyllä kävelemään, mutta kivaa se ei ollut. Erehdyin kerran ottamaan pari juoksuaskelta (ratikkaan) ja kuulemma askellukseni näytti sen verran surkuhupaisalta, ettei sitä oikeastaan olisi voinut juoksuksi kutsuakaan. Juoksuyritys jäi viimeiseksi. Itse suoritus tuntui täysin mahdottomalta.
Viilenevät illat ja syksyn tuoksu tuovat juoksun taas mieleeni, enkä millään malttaisi enää odottaa. Juokseminen on kuitenkin raskasta liikuntaa, jota tulisi välttää ennen kuin synnytyksestä palautuminen on edennyt tarpeeksi pitkälle. Tarpeeksi pitkälle on jokaisella oma yksilöllinen rajapyykkinsä; ei vain ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa ajankohtaa, jolloin lenkille voisi lähteä. Minä olen varustellut itseäni keväästä lähtien (hankkinut liikuntavarusteita jotka tuntuvat mukavimmilta levenneen vartaloni kurveilla; lukemiseksi Kirsi Valastin Naisen juoksukirja) ja psyykannut itseäni siihen ajatukseen, että syksyllä pääsen taas hiljaisille metsäteille, tyhjentämään päätäni turhista ajatuksista. Vaunukävelyillä olemme käyneet kesän aikana useasti, mutta juokseminen on aivan oma juttunsa ja riskit ovat suuret. Liian aikainen liian raskaan liikunnan aloittaminen voi estää kehoa parantumasta; vatsalihasten erkauma voi jäädä kuroutumatta umpeen. Lenkkeilyn erityisriskinä on myös kohdun laskeuma. Lisäksi täytyy muistaa, että vaikka liikunta lisääkin hyvinvointia ja jaksamista pitkällä tähtäimellä, niin se toki myös rasittaa ja väsyttää. Lienee selvää, että vauva-arki itsessäänkin on raskasta, joten rasittavan liikunnan mukaantuominen on haastavaa.
Kaikki ylläolevatkin huomioiden olisin mielestäni jo valmis lyhyelle lenkille. Hikisen kävelylenkin jälkeen tuntuu, että olisin voinut antaa enemmän. Lenkkien jälkeen vatsalihakseni ovat väsyneen tuntuiset, mutteivät liian rasittuneet. Juokseminen vaatii syvien vatsalihasten käyttöä eikä sinällänsä ole erkauman kannalta valtava ongelma. Mutta milloin sitä tietää, että on oikeasti valmis juoksemaan?
Varsinainen lopputarkastus minulla on edessä tänään ja toki toivoisin saavani kuulla, että palautuminen on sujunut myös lääkärin näkökulmasta riittävän hyvin. Lääkäriä, kanssasynnyttäneitä, hyvinvointibloggareita tai opaskirjoja tärkeämpää olisi kuunnella itseään, ja ehdottomasti pelata hieman varman päälle; jos tänään epäilyttää, ehkä ensimmäisen lenkin voisi juosta vasta ensi viikolla, tai ensi kuussa.
Palataan siis asiaan myöhemmin, kunhan lehdet lähtevät puista ja muutama laiva on jälleen lipunut ohitse.
Nyt keskityn tähän uuteen tulokkaaseen.
--
Kaiken tämän keskellä
huomasin kysyväni itseltäni,
mihin minun kuuluisi laittaa tissini.
Ne eivät mahdu mihinkään, eivät yksiinkään urheilurintaliiveihin.
Eivät juoksutoppeihin ja puseroihin.
Eivät Shock Absorbereihin.
Eivät mihinkään muualle, kuin sattumalta aivan sopivasti vauvan naamalle.
Pienten käsien leivottaviksi.
Siihen ne tuntuvat olevan juuri oikean kokoiset.
--
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti